Rv 7+5

Onneksi aika kuluu suhteellisen nopeasti. Nyt mennään "jo" viikoilla 7+5! :) Yli viikon verran heräsin joka aamu ennen seitsemää, vaikka ei ollutkaan lähtöä mihinkään. Yritin pitkittää nukkumaanmenoa puoleen yöhön asti, mutta silti heräsin yhtä aikaiseen. Nyt aikaiset aamuheräämiset ovat jääneet ja tuntuu ettei mikään unimäärä riitä. Olen illalla ennen kymmentä nukkumassa ja voisin nukkua vaikka vuorokauden ympäri.

Pahoinvointi on tullut kuvioihin. En ole oksentanut, mutta ruokailut tulee miettiä todella tarkkaan. Jos käyn ostamassa kaupasta vaikka kalapuikkoja, koska mieleni tekee juuri niitä ja menen kotiin valmistamaan ruokaa, en välttämättä enää voikkaan syödä aikaisemmin kaupassa haluamaani ruokalajia. Ruokamäärät on mietittävä niin, etten välttämättä  syö samaa ruokaa kuin kerran, jos edes sen yhden kerran. Kaikista pahinta on olla ruoanvalmistuksesta aiheutuvassa rasvankäryssä. Onneksi koira auttaa mielellään ylijääneen ruoan syömisessä.

Pikkuisen alkaa jo vatsa pyöristymään.

Latasin Vau.fi-sovelluksen puhelimeeni. Sen avulla voin seurata päivittäisiä muutoksia sisälläni. Hassua ajatella, että pikkuinen on vasta noin 1cm pituinen, vaikka hän alkaa jo pikkuhiljaa muistuttamaan pientä vauvaa. Olo on edelleen epätodellinen, mutta silti niin onnellinen.

Plussa

Kun hailakka viiva ilmestyi ensimmäistä kertaa testiin, ei sitä osannut uskoa todeksi. Mielessä pyöri niin paljon asioita. Entä jos testi onkin jollain tavalla virheellinen? Google kuumaksi ja hakusanoilla "väärä posiitivinen raskaustesti" etsimään vastauksia. Sain lohduttauduttua vastausten avulla - "väärää positiivista ei voi tulla."

                                         

 Ensimmäinen positiivinen testi, jota en kuitenkaan vielä uskonut...

..Joten tein toisen  lauantaiaamuna, ja olihan sitä jo uskottava..

Edessä oli elämäni pisin viikonloppu. Vasta maanantaina pystyin soittamaan neuvolaan, josta neuvolantäti antoi ajan seuraavaksi perjantaiksi. Ja jälleen pitkä viikko edessä.. Viikon aikana tuli tehtyä vielä muutama testi, ihan vain varmuudenvuoksi. ;) 

Sitä tunnemyrskyä ja ajatusten sekamelskaa pääni sisällä ei voi sanoin kuvata. Oloni oli samaan aikaan onnellinen ja pelokas - onko sisälläni oikeasti uuden elämän alku?

Perjantai-iltapäivä koitti lopulta ja istuin jännittyneenä neuvolan odotusaulassa lukien Vauva-lehtiä ja miettien, että mitä seuraavaksi tapahtuu. Hoitaja tuli pyytämään minut sisälle. Ensimmäinen käynti olikin normaalia keskustelua asioista, perustietojen läpikäymistä, terveydentilani kartoittamista, sekä tulevien neuvolakäyntien ja ultrien suunnittelua. Edessä olisi ensimmäisen ultra-ajan varaaminen raskauden keston määrittämiseksi.

Taas kului pitkä viikko eteenpäin ja hoitaja ilmoitti että minun tulee käydä vielä laboratoriossa antamassa verta raskauden varmistamiseksi. Tuntui, ettei pää enää kestä odottelua ja epätietoisuutta. Entäs jos sieltä ei löydykkään mitään? Entäs jos verestä otettu raskaustesti näyttääkin eri tulosta?

Seuraavana aamuna olin malttamaton ja heti terveyskeskuksen auettua soitin sinne ja tarkistin, että näyttihän testi varmasti samaa kuin edellisetkin. Kyllä - se oli positiivinen, raskaushormonit olivat yli 5000! 

Muutaman tunnin kuluttua puhelimeni soi ja sain ultra-ajan jo maanantaille.

Kun maanantaiaamu koitti ja oli aika lähteä kohti äitiysneuvolaa ja ensimmäistä ultraa, oloni oli epätodellinen. Seikkailin pitkin terveyskeskusta eksyneenä kunnes löysin muutaman mutkan kautta  hoitajan avustuksella oikean huoneen oven eteen odottamaan. Minut pyydettiiin melkein heti sisälle. Muutaman sanan vaihdettuamme hoitaja jo pyysi minut pitkälleen hoitopöydälle ja hetkinen - monitoriltahan alkoi näkyä jotain?

Siellä se todella näkyi! - Pieni (riisinjyvän kokoinen) papu kasvamassa vatsani suojissa!

Hoitaja osoitti pientä valkoista palleroa ruudulla, ja sanoi sen olevan pieni alkio. Hän osoitti vielä pienempää kohtaa alkiossa, se vilkkui. Hoitaja kertoi minulle että näemme alkion sydämen lyönnit. Oli vain päivistä kiinni, että syke näkyi, sillä jos olisin mennyt muutamaakin päivää aiemmin, emme olisi välttämättä niitä nähneet. Viikkoja oli 5+5. Voi sitä helpotusta ja onnenhetkeä mitä ihminen todella voi tuntea. Hoitaja kertoi kaiken olevan kunnossa ja näyttävän juuri siltä miltä pitääkin. Sain kuvan muistoksi, eikä hymyni hyytynyt autolle kävellessäni. Vihdoin odotus oli muuttunut todelliseksi. <3